Torju ennakkoon tai lääkitse pois koiran ulkoloiset!

Koiran huolettoman kesäfiiliksen voi varmistaa torjumalla ulkoloiset jo ennakkoon asianmukaisella lääkevalmisteella.  Jämsän Apteekista ja verkkokaupasta, Koiran omasta apteekista, saa kätevästi monipuoliset tarvikkeet ja lääkkeet lemmikin hoitoon ja lääkitsemiseen.

Keväisin ja kesäaikana on erityisen tärkeää tutkia koiran turkki ja iho jokaisen ulkoilukerran jälkeen. Koiraan on saattanut tarttua kutsumattomia vieraita.

- Kirput, punkit ja täit ovat koirien yleisimpiä ulkoloisia. Ne ovat viime vuosina lisääntyneet matkailun ja lisääntyneen koiraharrastuksen myötä, kertoo farmaseutti-eläintenhoitaja Vilma Jylkkä.

Punkkeja alkaa esiintyä, kun ulkolämpötila kohoaa viiteen asteeseen ja kausi jatkuu syksyn pakkaskeleihin asti. Punkit voivat levittää tauteja, jotka voivat olla vaarallisiakin sekä ihmisille että koirille, joten suojautuminen on tärkeää.

Hän muistuttaa, että apteekista on saatavilla hyviä apuvälineitä lemmikin turkin ja ihon tutkimiseen.  Punkkipihdit on ehdoton varustus koiranomistajalla.  Niiden avulla punkkien poistaminen onnistuu kätevästi ja nopeasti, jotta ne eivät ehdi levittämään tauteja.

Punkkikarkote valitaan lemmikin ja ympäristön mukaan. Punkkipanta antaa pitkän, jopa kuusi kuukautta, kestävän vaikutuksen edellyttäen, että pantaa pidetään koko ajan. Pantaa ei suositella perheisiin, joissa on pieniä lapsia ja koira ui paljon.

Suomessa markkinoilla olevat ulkoloislääkkeet joko estävät ulkoloisia kiinnittymästä koiran iholle tai tappavat iholle jo kiinnittyneet ulkoloiset. Useimmat ulkoloislääkkeet estävät aikuisia loisia tarttumasta koiran iholle aterioimaan ja lisääntymään. Muutama valmiste tuhoaa myös ulkoloisten muna- ja toukkamuotoja.

Koira- ja kissatalouksissa on huomioitava, että osa koirille tarkoitetuista ulkoloiskarkotteista on kissoille hengenvaarallisia. Niiden elimistö ei kykene poistamaan lääkeainetta. Tällöin lemmikeille on valittaja sellainen karkote, jonka vaikuttava aine sopii molemmille.

Tehokkaita ja turvallisia ja myös ilman reseptiä saatavia lääkevalmisteita lemmikin ulkoloisten torjuntaan ja niiden aiheuttamiin vaivoihin voi hankkia sekä myymälästä että verkkokaupasta.

Koiran ulkoloisten häätö

kutiava_koira_pieni.jpgLemmikin niskaan annosteltavat valmisteet suojaavat punkeilta keskimäärin neljä viikkoa, jonka jälkeen käsittely tulee uusia. Lääkeaine imeytyy ihossa olevaan rasvaan. Koiraa ei tule pestä muutamaan päivään ennen valeluliuoksen laittoa eikä heti sen jälkeen, sillä peseminen poistaa iholta rasvakerroksen, johon lääkeaine levittyy.

Liuoksesta huolimatta lemmikistä voi löytyä yksittäisiä punkkeja, etenkin ohuilla ihoalueilla, joissa lääkeainetta on vähemmän. Näiltä alueilta punkit voi poistaa lemmikeille soveltuvilla punkkipihdeillä, esim Z-pinseteillä.

Tautien siirtyminen punkista kestää 1-2 vuorokautta. Koira voi kantaa punkin siirtämää tautia, kuten borrelioosia tai puutiaisaivokuumetta, ilman että sille tulee taudista näkyviä oireita. Tauti voi olla oireeton koiran koko elämän ajan tai puhjeta myöhemmin, useidenkin kuukausien kuluttua tartunnasta.

Koirille tulee harvoin iho-oireita punkinpuremista. Tärkeintä on puremien välttäminen ja punkkien poistaminen mahdollisimman pian. Puremakohdan voi pyyhkiä desinfiointiaineella. Kuumeilu, niveljäykkyys, ontuminen, yleinen väsyminen ja syömättömyys voivat viitata punkin välittämään tautiin. Tällöin on välittömästi otettava yhteys eläinlääkäriin. Borrelioosia hoidetaan antibiootein.

- Lääkeaine voi aiheuttaa ihoon ärsytystä ja ihottumaa. Toistuva uiminen voi lyhentää paikallisvaleluliuosten tehoaikaa. Jos karkote aiheuttaa haittavaikutuksia, kuten kutinaa tai ihoärsytystä, se on pestävä pois.

Aikuisiin ulkoloisiin tehoavia lääkkeitä ovat niskaan annosteltavatpaikallisvaleluliuokset Exspot (permetriini), Bayvantic (permetriini ja imidaklopridi), Frontline (fiproniili), Effipro (fiproniili) ja Exproline Vet (fiproniili) sekä Scalibor (deltametriini)-panta.

- Jos epäillään tartuntaa ja loisten jo lisääntyneen koirassa, kannattaa valita loislääke, Frontline Comp (fiproniili ja (S)-metopreeni), joka tehoaa myös muniin ja toukkamuotoihin, Vilma Jylkkä opastaa.

Koiran omassa apteekissa on saatavissa myös lääkkeettömiä ulkoloiskarkotteita, kuten ultraääneen perustuva Skudo Pet ja luonnon omaa geraniolia sisältävä Symppis.

Koiran suojaaminen ulkoloisilta ulkomailla

Lomakauden alkaessa on hyvä muistaa, että myös lemmikki tarvitsee oman suojan  matkaa varten. Rajojemme ulkopuolella ulkoloistartuntapaine on suurempi kuin kotimaassa. Ulkomaille näyttely- ja muille matkoille suuntaavien koirien ulkoloistartuntaa kannattaa ennaltaehkäistä jo ennen matkaa.

- Paras tapa suojata lemmikki on antaa ulkoloislääkitys ennen matkaa ja pitää se voimassa myös paluun jälkeen, Vilma Jylkkä muistuttaa.

Seuraavassa taulukossa on tietoa ilman reseptiä saatavista koirien ulkoloislääkkeistä, joita voi hankkia kätevästi myös apteekin verkkokaupasta:

  • Exspot 715 mg / ml paikallisvaleluliuos
    Vaikuttava aine: permetriini
    Käyttökohteet: punkit, ruskea koiranpunkki, hilsepunkki, täit ja kirput
    Huomioitavaa: myrkyllinen kissoille
  • Bayvantic paikallisvaleluliuos
    Vaikuttava aine: permetriini + imidaklopridi
    Käyttökohteet: punkit, ruskea koiranpunkki, kirput, pistokärpäset, hietasääsket, hyttyset
    Huomioitavaa: myrkyllinen kissoille
  • Frontline vet 100mg/ml paikallisvaleluliuos ja sumute
    Vaikuttava aine: fiproniili
    Käyttökohteet: punkit, kirput
  • Frontline Comp paikallisvaleluliuos
    Vaikuttava aine: fiproniili + (S) metopreeni
    Käyttökohteet: punkit, kirput estää myös munien, koteloiden ja toukkien kehittymisen
  • Effipro paikallisvaleluliuos
    Vaikuttava aine: fiproniili
    Käyttökohteet: punkit ja kirput
  • Effipro Vet paikallisvaleluliuos
    Vaikuttava aine: fiproniili
    Käyttökohteet: punkit ja kirput
  • Scalibor panta
    Vaikuttava aine: deltametriini
    Käyttökohteet: punkit, hyttyset, hietasääsket
    Huomiotavaa: myrkyllinen kissoille, poistettava uinnin ajaksi

Tutustu aina huolella valmisteiden pakkausselosteisiin ennen käyttöä!