Siitepölyallergia ja sen hoito

 

Kevään siitepölykausi alkaa jo ennen lumien sulamista. Toisilla allergiaoireita aiheuttaa vain tietyn kasvin siitepöly, kun taas toiset oireilevat koko kevään ja kesän ajan. Osa allergikoista saa oireita vain siitepölymäärien ollessa hyvin suuria.

Allergiavaivat toistuvat tyypillisesti jaksoittain aina samaan aikaan vuodesta. Esimerkiksi leppä ja koivu kukkivat keväällä, heinät keskikesällä ja pujo loppukesästä. Osa allergikoista voi saada oireita myös homesienten itiöistä, joita varsinkin syksyllä voi olla ilmassa maan jäätymiseen asti.

 

Allergiaoireet

 

Siitepölyallergia aiheuttaa kirkasta vetistä nuhaa, aivastelua ja nenän tukkoisuutta. Monilla esiintyy lisäksi silmien kutinaa, roskan tunnetta silmissä ja silmien punoitusta. Kaikkiin näihin löytyy tehokas apu apteekin itsehoitolääkkeistä.

 

Mikäli oireet ovat melko lievät ja itsehoitovalmisteilla ne saa hyvin hoidettua, voi allergiaa hoitaa omatoimisesti. Hankaliin allergiaoireisiin – tai mikäli oireiden aiheuttaja on epävarma – tulee kysyä neuvoa lääkäriltä. Lasten allergian hoidossa suositellaan aina lääkärin puoleen kääntymistä.

 

Allergian hoito

 

Allergisia silmäoireita hoidetaan ensisijaisesti antihistamiinisilmätipoilla (Livostin ja Zaditen). Myös natriumkromoglikaattia sisältäviä valmisteita (Lomudal ja Lecrolyn) voidaan käyttää, mutta niiden teho on vähäisempi ja käyttö tulisi parhaan hyödyn saavuttamiseksi aloittaa jo hieman ennen allergiaoireiden ilmaantumista.

 

Tarvittaessa hoitoon voidaan yhdistää suun kautta otettavat antihistamiinitabletit, etenkin jos kärsii myös allergisista nenäoireista.

 

Kohtalaisiin tai vaikeisiin allergiaoireisiin ensisijainen hoito on kortisoninenäsuihke. Erityisen hyvin kortisonisuihke auttaa nenän tukkoisuuteen, jota siitepölyallergiaan usein liittyy. Paras vaikutus saavutetaan 1-2 hoitoviikon jälkeen.

 

Kortisoninenäsuihkeita voi turvallisesti käyttää koko siitepölykauden ajan. Jos tietää kärsivänsä allergiaoireista aina toukokuun puolivälistä kesäkuun puoliväliin asti, kannattaa nenäsumutteen käyttö aloittaa jo noin viikkoa ennen oireiden alkamista ja jatkaa käyttöä kesäkuun loppupuolelle asti. Suurin osa ilman reseptiä myytävistä kortisoninenäsuihkeista sopii vain yli 18-vuotiaille.

 

Toissijainen vaihtoehto allergisten nenäoireiden hoitoon ovat antihistamiinitabletit.

 

Lääkkeettömiä vaihtoehtoja allergisiin nenäoireisiin ovat Prevalin nenäsuihke sekä nenähuuhteluvalmisteet (mm. Sarvikuono nenähuuhtelukannu ja Physiomer Normal & Jet Spray suihkevalmiste). Prevalin lievittää tehokkaasti siitepölyallergian ensioireita estämällä allergiaa aiheuttavien hiukkasten pääsyn kosketuksiin nenän limakalvoilla olevien reseptorien kanssa. Suihkeen teho kestää 6 tuntia kerrallaan. Valmiste on tehokas, kun sen käyttö aloitetaan hieman ennen allergiakauden alkua tai heti allergian ensioireisiin.

 

Nenähuuhtelu poistaa limakalvoilta allergiaoireita aiheuttavia hiukkasia ja sitä on hyvä käyttää allergiakautena useita kertoja päivässä parhaan tehon saavuttamiseksi.

 

Lasten allergiaoireiden hoito tule aloittaa lääkärin ohjauksella. Lapsille sopivia ilman reseptiä saatavia valmisteita ovat mm. setiritsiiniä sisältävät liuokset ja -tabletit.

 

Silmäoireita voidaan paikallisesti lievittää antihistamiini- tai natriumkromoglikaattisilmätipoilla ja nenäoireita antihistamiini- tai natriumkromoglikaattinenäsuihkeilla. Valmistekohtaiset ikärajat löytyvät pakkausselosteesta.

 

Katso lapsille sopivat allergialääkkeet.

 

Minkä kokoisissa pakkauksissa allergialääkkeitä voi hankkia?

 

Suurin osa ilman reseptiä saatavista allergialääketableteista on 10 ja 30 tabletin pakkauksissa. Myös 100 tabletin pakkauksia on tullut markkinoille. Suurimpaan osaan reseptillä määrättyistä allergialääkkeistä saa kelakorvauksen 100 tabletin pakkaukseen. Tutustu huolellisesti pakkausselosteeseen ennen lääkkeen käyttöä.

 

Tuotteet allergian hoitoon löydät Verkkosivuapteekista